Jotta saatte edes jonkinmoisen kuvan minusta, on lienee paras aloittaa alusta. Ei nyt ihan synnytyssairaalasta, vaan muutama vuosi siitä eteenpäin, jolloin minulla puhkesi fibromyalgia. Sen on siis reuman kaltainen sairaus, sillä erolla että fibromyalgia ei rappeuta. Paitsi unta. Se ainakin mulla teki unen laadun todella huonoksi, ja sanoohan sen järkikin että kun nukkuu kymmenisen vuotta koiran unta, niin saattaa rueta kuuppa heittämään takaperinvolttia. Mulla puhkesi masennus. Ja tietenkään normaalina suomalaisen ihmisenä, ei voi myöntää, että kaikki ei välttämättä ole ihan niinkuin pitäisi, vaikka kaikki maistuu puulta, elämä ahdistaa ja itkettää ja tuntuu siltä että ajatukset hajoaa pieneksi pirstaksi ja valuu korvista ulos. Onneksi mulla sattuu olemaan maailmankaikkeuden ihanin omalääkäri, joka sitten kertoi mulle että masennusta tuo on, eikä mitään normaalia väsymystä, minkä piikkiin olin sen koko ajan laittanut. Lopulta se kärjistyi siihen, että paloin aivan totaalisesti loppuun, ja halusin vain nukkua koko loppuelämäni. No, tänään kävin irtisanomassa itseni koulusta, jossa opiskelin puusepäksi, koska on pakko hoitaa oma pääni kuntoon. Siitä tämä blogi siis kertoo.
Voisi tietysti olla asiallista myös mainita että olen kahden taaperon yksinhuoltaja, tyttöni on nyt 4v. ja poikani täyttää huhtikuussa 3v. Vaikka toivoisin ettei äitinä olo määrittäisi koko elämääni, niin se vain nyt on, kun ei minusta tullutkaan puuseppää. Lisäksi tietysti tämä arjen taiteilu noiden ihanien riiviöiden kanssa luo oman lisämausteensa tähän elämän kanssa tasapainoilemiseen. Lähinnä blogini ideana on kertoa muille ehkä samojen asioiden kanssa painiville, että joskus on ihan ok nostaa kädet ylös ja pyytää apua, niinkuin minä olen nyt lopulta tehnyt.
Kiitos tsempeistä, eiköhän tämä tästä, blogin pitäminenkin käy tavallaan terapiasta. 🙂
Moikka! just vasta tulin tänne koko sivustolle ja kun selailin törmäsin tähän sun tekstiin. Todella saman kuuloista kun minulla: ”Mulla puhkesi masennus. Ja tietenkään normaalina suomalaisen ihmisenä, ei voi myöntää, että kaikki ei välttämättä ole ihan niinkuin pitäisi, vaikka kaikki maistuu puulta, elämä ahdistaa ja itkettää ja tuntuu siltä että ajatukset hajoaa pieneksi pirstaksi ja valuu korvista ulos. Onneksi mulla sattuu olemaan maailmankaikkeuden ihanin omalääkäri, joka sitten kertoi mulle että masennusta tuo on, eikä mitään normaalia väsymystä, minkä piikkiin olin sen koko ajan laittanut. Lopulta se kärjistyi siihen, että paloin aivan totaalisesti loppuun, ja halusin vain nukkua koko loppuelämäni.” Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän ja ymmärrän mitä käyt läpi, ja toivotan roppakaupalla tsemppiä arjen pyörittämiseen! Toivottavasti saat pääsi selväksi ja pääset takaisin elämään!