Pahoitteluni. Oon taas vellonut jossain itsesäälin pohjamudissa, enkä oo saanut edes aikaiseksi kirjottaa. Remontti oli ja meni, muuttokin onneks. Mun mummon sisko kuoli, eikä mulla ollut vuodattaa kun yksi kyynel. Miten itsekäs voi ihminen olla? Ihminen joka on ollut mun elämässä 23 vuotta, on yhtäkkiä poissa, eikä multa heru kun yksi kyynel. Niin syvällä mä oon. Tää masennus on tehnyt mut itsekkääksi, voi kuinka mä haluaisinkaan parantua ja osata taas rakastaa! Kaikki mun aika menee siihen että yritän pitää pääni kasassa, ja unohdan kaikki muut. Nyt mä yritän ryhdistäytyä. Nyt riitti rypeminen.
